Eilinen päivä ei ihan mennyt nappiin. Ensimmäisen ja toisen erikoiskokeen välissä kelkasta irtosi nimittäin todella tärkeä osa, mutta tästä huolimatta maaliin asti Jori pääsi.
Sunnuntaina (19.2) ajettiin samassa paikassa junioreiden suomen cupin toinen osakilpailu. Tämän kilpailun lopputulos oli vähän parempi kuin edellisen päivän, Jori voitti luokan.
maanantai 20. helmikuuta 2012
lauantai 18. helmikuuta 2012
Karstula 18.2.2012
Tällä hetkellä Jori ajaa Karstulassa mk-enduron junioreiden suomencupin ensimmäistä osakilpailua. Lisäksi Jori on mukana sm-joukkuekilpailussa. Joukkueeseen kuuluu lisäksi Osmo ja Ismo Määttälä.
Jori on parhaillaan EK3;lla. Realiaikaiset tulokset löytyy täältä .
Jori on parhaillaan EK3;lla. Realiaikaiset tulokset löytyy täältä .
torstai 2. helmikuuta 2012
Ukkohalla 28.1.2012
Testi-enduro ajettiin raikkaassa talvisäässä Ukkohallassa. Kilpailu käsitti kolme erikoiskoetta, tosin lyhyemmillä matkoilla kuin normaalisti.
Tulos Jorilla oli omassa luokassa 1 sija.
Tulos Jorilla oli omassa luokassa 1 sija.
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Kausi 2012
Viime kausi, 2011, päättyi Jorilla junioreiden sarjassa sijaan 2!
Nyt on alkamassa uusi kausi ja ensimmäisenä, tulevana viikonloppuna (28.1.2012) ajetaan Ukkohallassa testienduro! Täältä löytyy lisää kilpailusta sekä onlinen tulokset kilpailupäivänä.
Nyt on alkamassa uusi kausi ja ensimmäisenä, tulevana viikonloppuna (28.1.2012) ajetaan Ukkohallassa testienduro! Täältä löytyy lisää kilpailusta sekä onlinen tulokset kilpailupäivänä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)